Caritas Willa Lupiini

Osoite: Suolatie 4, 90440 Kempele

Johtava ohjaaja: Marika Huotari, sairaanhoitaja AMK, 040 763 7585 (etunimi.sukunimi@caritaslaiset.fi)

Hoitajat 24h: 050 5012 116 

 

Caritas Willa Lupiini on Kempeleessä sijaitseva 18-paikkainen muistisairaiden palvelukoti, joka on avattu vuonna 2008. Palvelukodissa on myös yksi huone tilapäishoitoon esimerkiksi hoitavan omaisen loman tai viikonlopun ajaksi. Jokaisella asukkaalla on oma kylpyhuoneella varustettu huone, jonka saa kalustaa mieluisakseen. Willa Lupiini on saanut paljon positiivista palautetta lämminhenkisestä tunnelmastaan ja ystävällisestä palvelusta. Työntekijät ovat työhönsä sitoutuneita ja tekevät työtään suurella sydämellä joka päivä.

Palvelukodissa ulkoillaan lähes päivittäin ja virikkeellisiä toimintatuokioita, joissa jumpataan, muistellaan, heitellään palloa ja lauletaan, on joka päivä. Asukkaat voivat myös osallistua arkiaskareisiin toimintakykyjensä mukaisesti. Oma fysioterapeutti järjestää ohjattuja kuntoilutuokioita säännöllisesti. Oma, aidattu piha mahdollistaa omatoimisen ulkoilun sään salliessa.

Asukkaiden yksilölliset tarpeet otetaan huomioon ja niitä kunnioitetaan. Aamu-unisille sallitaan pitkät yöunet ja iltavirkut saavat katsoa televisiota niin pitkään kuin haluavat. Asukkaita kannustetaan toimeliaisuuteen ja aktiivisuuteen; asukas saa valita vaatteensa, kammata itse hiuksensa tai ajaa partansa. Asukkaiden voimavarat tunnetaan ja niitä osataan hyödyntää.

Asukkaan ravitsemuksesta huolehditaan yhteistyössä samassa talossa sijaitsevan Caritaksen oman ravintolan kanssa, jolloin myös ruokavaliomuutokset hoituvat ammattitaidolla. Ravintola Ainossa asukkaat voivat myös nauttia lounaan omaistensa kanssa.

Caritas Willa Lupiini on ARA-kohde ja asukasvalinta tehdään ARAn perusteiden mukaiseti: ”Asukkaiden valinta perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen, joita arvioidaan hakijan asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella”.

Asukkaaksi voi hakeutua palvelusetelillä tai yksityisasiakkaana (myös vuorohoito mahdollista).

 

+ Palvelut

  • Kuntoutuspalvelut
  • Kotilääkäripalvelu

+ Virkistystoiminta

  • Päivittäinen mahdollisuus ulkoiluun
  • Omatoiminen ulkoilu aidatulla alueella
  • Virikkeelliset toimintatuokiot (mm. bingo, peli-ilta, jumppa, muistelu- ja laulutuokiot)
  • Sauna kerran viikossa
  • Halibernien säännöllinen vierailu
  • Vapaaehtoisten ystävätoiminta

+ Palvelukodin tiedot

  • Kerrostalo
  • Rakennettu 2008
  • 18 asukaspaikkaa

+ Kustannukset

  • Hoitovuorokausi: 116,60 € /vrk
  • Ateriamaksu: 14,37 € /vrk
  • Vuokra: 519,06 € /kk
  • Vesimaksu 15,00 € /kk
  • Sähkömaksu: 11 € /kk

Caritas Willa Lupiini

Suolatie 4, Kempele

+ Sijainti ja ympäristö

Caritas Willa Lupiini sijaitsee Kempeleessä palveluiden läheisyydessä.

Caritas Willa Lupiini

Suolatie 4, Kempele

  • Kiinnostuitko palvelusta? Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä.