Caritas Kippari

Osoite: Kauppalinnankatu 1 E, 90570 Oulu

Palveluesimies: Välimäki Marianne, 044 468 4203 (etunimi.sukunimi@caritaslaiset.fi)

Henkilökunta: 044 468 4204

 

Caritas Kippari on Linnanmaalle vuoden 2014 lopussa avattu kehitysvammaisten palvelukoti. Asukaspaikkoja on yhteensä 25. Palvelukoti on jaettu toiminnallisesti viiteen viihtyisään pienkotiin, joihin asukkaat on jaettu toimintakykynsä mukaan. Osa asukkaista asuu hyvinkin itsenäisesti, kuitenkin päivittäin Caritaksen palveluihin ja henkilökunnan apuun sekä ohjaukseen tukeutuen. Jokaisella asukkaalla on oma asuinhuoneisto, jonka saa kalustaa itse. Asukkaat ovat saaneet valita rakennusvaiheessa tehosteseinän värin itse.

Tilat on suunniteltu kehitysvammaisten erityistarpeet huomioon ottaen ja erityisesti kodinomaisuuteen ja viihtyisyyteen satsaten. Yhteisissä tiloissa ruokaillaan ja vietetään aikaa yhdessä erilaisten harrasteiden ja askareiden parissa. Tilavalle parveketerassille on tehty viihtyisä pieni puutarhakeidas.

Ohjattua päivätoimintaa toteutetaan omassa viihtyisässä, Poijuksi nimetyssä tilassa, jossa on keittiö leipomista ja kokkailua varten, tilavat askartelu-  ja oleskelutilat sekä atk-huone. Päivätoiminta on kiinteä osa asukkaiden arkea ja toimintaa suunnitellaan yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa. Omaiset ja tuttavat ovat aina tervetulleita vierailuille ja yhteisiin tapahtumiin.

Päivittäiset palvelut sijaitsevat ihan vieressä. Iso vähittäistavarakauppa sekä apteekki- ja postipalvelut ovat tien toisella puolen, Linnanmaan liikuntahalli ja jäähalli lähietäisyydellä.

Caritas Kippari on ARA-kohde ja asukasvalinta tehdään ARAn perusteiden mukaiseti: ”Asukkaiden valinta perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen, joita arvioidaan hakijan asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella”.

Pääset lukemaan Kipparin asukkaan haastattelun Keskellä elämää-lehdestä

Uutta! Caritas Kipparin pihapiirissä on 6 tukiasuntoa, jotka soveltuvat jo itsenäisempään arkeen tottuneille kehitysvammaisille. Asukkaat saavat viikoittaista ohjausta ja tukea Caritas Kipparin henkilökunnalta. Lue lisää.

+ Palvelut

  • Henkilökunta paikalla ympäri vuorokauden
  • Ohjattua päivätoimintaa
  • Kuntoutuspalvelut
  • Kotilääkäripalvelu
  • Mahdollisuus myös tuettuun asumiseen pihapiirissä sijaitsevissa tukiasunnoissa

+ Palvelukodin tiedot

  • Kerrostalo
  • Valmistunut 2014
  • Asukaspaikkoja 25
  • Jokaisessa huoneessa oma wc ja suihku

+ Sijainti ja ympäristö

Caritas Kippari sijaitsee Linnanmaan uudella asuinalueella palveluiden välittömässä läheisyydessä.

Caritas Kippari

Kauppalinnankatu 1, Oulu, Suomi

  • Kiinnostuitko palvelusta? Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä.

  • Käytämme antamiasi tietoja vain siihen tarkoitukseen, joka yhteydenottopyynnössä on ilmoitettu.
  • Henkilötietojen käsittelyssä noudatamme EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (2016/679). Lisätietoja Caritaksen henkilötietojen käsittelystä löydät tietosuojaselosteistamme (linkki sivun alalaidassa).