Elämisen meininkiä vammaispalveluissa: Maanpuolustusleiri Vasamossa

27052016

126_x500

Caritaslaiset saivat jälleen uusia elämyksiä maanpuolustusleiriltä

Kesän tulon Caritaksella tietää varmasti siitä, että jo perinteeksi muodostuneet maanpuolustusleirit pyörähtävät käyntiin. Ylikiimingin Vasamon leirikeskuksen hienoissa maastoissa järjestettiin järjestyksessään viides liikuntavammaisten maanpuolustusleiri. Yhteensä Caritas on ollut mukana järjestämässä jo 13:a erilaista maanpuolustusleiriä vuodesta 2012 alkaen.

Maasto- ja turvallisuuskurssi nimeä kantanut kaksipäiväinen tapahtuma oli jälleen kerran saanut hyvin liikkeelle maanpuolustus- ja luontohenkisiä ihmisiä. Yhteishenki leireilleillä on aina vahva ja jokaisella kerralla leiriläiset saavat kokea elämyksiä ja oppia uusia asioita.

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja Caritaksen yhteistyö on ollut hedelmällistä ja toimintaa on haluttu kehittää tulevia vuosiakin silmällä pitäen. Tämänkertaisella leirillä sotilaat pääsivät tiedustelemaan alueita vesiltä käsin. Osa leiriläisistä ei ollut käynyt veneessä koskaan, ja joillakin oli lähes 40 vuoden tauko vesillä olosta. Päivän aikana tiedusteltiin niin maalla kuin vesillä. Leiriläisten varusteetkin oli viety, mutta fiksut ja valppaat leiriläiset löysivät ne kuitenkin heti leirin alussa kätkettynä läheiseen rakennukseen. Keskiviikkoillan kruunasi saunomiset, uimiset, makkaran paistot ja tietenkin nuotiolaulut.

Torstaina porukka pääsi tutustumaan Ylikiimingissä sijaitsevaan Conlog Groupin tehtaaseen, mikä on Suomen johtava puolustus- ja turvallisuusalan kehittäjä, suunnittelija, valmistaja ja modifioija. Leiriläiset esittivät paljon hyviä kysymyksiä, olivathan he innoissaan, kun pääsivät tutustumaan näin salaisiin operaatioihin.

Suuret kiitokset kaikille leiriläisille, ohjaajille, avustajille, opiskelijoille ja MPK:n Timo Kesäläiselle ja Pasi Virralle. Sanonta ”Armeija marssii vatsallaan” kuvastaa sotilaallisen huollon tärkeyttä ja kaikkien näiden leirien tärkeimpänä hahmona onkin ollut pääkokkimme ja äitihahmomme Eija Niemelä. Ei voisi parempaa kokkia olla ja ruoat ovat aina olleet gourmet-tasoa! Kiitos Eija!

”Yhdessä olemme enemmän” ja ”kaveria ei jätetä” sanonnat olivat aidosti osa leirejä tälläkin kertaa!

Kiittäen, Jaakko Määttä, lähihoitaja/ Caritas vammaispalvelut

171_x500