Asukaskynä: Vierailulla Caritas Matriitissa

27102016

012_

Asukaskynässä asukkaamme kirjoittavat kokemuksistaan ja näkemyksistään arjessa. Tällä kertaa Katja kirjoitti raportin celestalaisten tutustumiskäynnistä Caritas Niemelässä.

Teksti: Katja Seppänen
Kuvat: Jaakko Määttä

Kävimme viime perjantaina (21.10.) vierailulla Tuiran Caritas Matriitissa ja siellä sijaitsevassa palvelukoti Caritas Niemelässä. Meitä oli Caritas Celestasta minun eli kirjoittaneen (Katja) lisäksi Olli, Hermanni, Riku, Antti ja Johanna, sekä päivätoiminnan ohjaaja Jaakko M. ja lähihoitajaopiskelija Joni. Tarkoituksenamme oli tehdä juttua Caritas Niemelän päivätoiminnasta.

Asukkaat ja vierailevat tähdet Riku ja Antti leipoivat mokkapaloja. Johanna ohjasi leipomista, kertoen mikä vaihe milloinkin oli menossa. Itsellänikin olisi tehnyt mieli leipoa. Ihastuin Niemelässä heidän yhteisiin tiloihin, tai käyttäisin kodinomaisesti nimitystä olohuone, jossa asukkaat syövät ja oleskelevat. Niemelässä on viihtyisiä yksityiskohtia, joita ainakin itse rakastin. Rikukin totesi yhteen väliin, että emmekö me voisi jäädä tänne asumaan. Itse olin samaa mieltä asiasta.

Rakastin etenkin palvelukodin sisustusta nojatuoleineen kaikkineen. Erityisesti huomioni kiinnittyi olohuoneen seinään, jolla oli taulu-tv. Onhan se meilläkin seinällä, mutta minusta televisio oikealla lautaseinällä on idyllisen maalaismainen yksityiskohta, sekä kanervat parvekkeella, ihanaa! Olen kai sielultani 50v vaikka olenkin parikymppinen. Olen maalla kasvanut, joten puiset ja nostalgiset yksityiskohdat viehättävät minua aina.

No sitten sivuamme taas leipomista. Olli huomautti siitä, että hoitajat rikkoivat hygieniasäädöksiä, kun leipovilla asukkailla ei ole kumihanskoja käsissään. Hoitajat laittoivat asukkaille pelkkää käsihuuhdetta ennen leivontaa. Kommentoin tähän, että eihän se ole kodinomaista, jos joka paikassa käytetään hanskoja ja kysyin, että halusiko hän asua laitoksessa vai kotona. Mielestäni käsienpesu ennen ruokailua ja ruuanlaittoa riittää, jos kyse on kotiympäristöstä.  Tämä perusasia minulle on opetettu viimeistään ala-asteella ja kyllä siitä on kotonakin muistutettu, joten päässä on.

Jutunteon jälkeen meillä oli aikaa rupatella muiden kanssa. Minua kiinnosti vaihtelun vuoksi jutella erään tutun hoitajan kanssa, joka on nykyisin täällä töissä. Hänen nimensä on Jerusalem. Tätä minä olen aina ihmetellyt, että voiko Etiopiassa, mistä hän on lähtöisin, antaa lapselle minkä tahansa nimen. Päätin kerrankin keskustella asiasta kunnolla. Jeru, joksi häntä lempinimellä kutsutaan, selitti ettei voi. Jerusalemin voi kuitenkin raamatullisen alkuperän vuoksi laittaa nimeksi.  Tästäpä alkoi keskustelu Juhanoista, Johanneksista, Markuksista, Jaakoista ym. raamatullista nimistä, joita Suomessakin käytetään. Kaupungin nimeä ei Suomessa luultavasti saa antaa. Poikkeuksena Saana, Salla, Inari ja Kaarina, jotka ovat myös paikkoja. Aikansa jutteluamme kuunneltuaan eräs hoitaja totesi, että tälläpä neidillä on tietoa.

Kahdentoista maissa lähdimme alakerran ravintolaan syömään. En meinannut löytää hissiä, joten yksi hoitajista Beatrice lähti oppaaksi. Hän osasi vain englantia, joten sai siinä kielipäätä vaivata. Mukavaahan se oli, vaikka en muistanut kaikkia sanoja, joita olisin tarvinnut koskien ruokasanastoa. Niin kuin sanonnassa ”Kysyvä ei tieltä eksy”, kysyin vain vastaantulevilta hoitajilta lisää sanoja.

Jälkiruuan päädyin syömään vanhempien ihmisten seuraan. Yksi mies kertoi evakkoajoistaan, josta minulle tuli mieleeni kertoa vieruskaverina istuneille naisille oman mummoni lapsuudesta, ja käynnistäni Pohjois-Pohjanmaan museossa, jossa mummon mainitsemat 30-40-luvun kahdenistuttavat pulpetit olivat esillä. Meillä oli oikein mukava juttutuokio.

Syötyäni muistin, että kännykkäni oli jäänyt Caritas Niemelään, joten pieneltä seikkailultakaan ei vältytty. Löytyihän se pöydältä, jonne olin sen jättänyt. Ennen kotiinpaluuta saimme maistaa leipomiamme mokkapaloja ja joimme mehua, kahvia tai kaakaota kukin makumme mukaan.

(Lisää kuvia viihtyisästä Caritas Niemelästä näet täältä)

003_