Asukaskynä: Seikkailu Lumilinnassa

03042018

lumilinna 1

Mäkisen Lassi ehdotti syksyllä, että olisi kiva käydä Kemin Lumilinnassa. Myös Caritas Niemelän päivätoiminnan porukka oli suunnitellut reissua Lumilinnaan ja siitä saimmekin idean lähteä reissuun yhdessä. Mukaan pyydettiin vielä muitakin asukkaita päivätoiminnasta ja henkilökuntaa. Reissu toteutettiin helmikuun lopulla. Matka sujui hyvin linja-auton kyydissä. Viime päivätoiminnan reissulla linja-autosta kärähtänyt Webasto oli nyt saatu korjattua!

Matkapäivälle sattui kaunis, keväinen ilma. Lumilinnaan päästyämme tunnelma oli seikkailunhaluinen. Sisällä oli jääveistoksia, liukumäki ja maalauksia. Osa porukastamme innostui kovasti jääliukumäestä ja kävi kokeilemassa, minkälaiset vauhdit siitä sai! Linnan ulkopuolella vartioi mammutti. Miltähän tuntuisi kiivetä mammutin selkään nukkumaan?

Linnasta löytyi myös ravintola, kappeli ja hotelli. Hotellihuoneiden seiniin oli kaiverrettu lumesta kuvioita erilaisten satuteemojen mukaan. Teemoja olivat Ruma Ankanpoikanen, Kingkong, Saapasjalkakissa ja Kolme pientä porsasta. Kaiverruksista tuli ihan mieleen, että olisi Tylypahkassa! Mitenhän saisi maalattua oman asunnon seinään King Kongin kuvan?

Lähtiessämme mammutti taisi huudella peräämme, että ”tulkaa selkään, jos haluatte”, mutta ei kukaan uskaltanut kiivetä sen selkään. Paluumatkalla kävimme syömässä Kuivaniemen Nesteellä ja niin jaksoimme hyvin matkustaa takaisin kotiin.

Riku: Jos vain pääsisin Lumilinnaan takaisin joka avustusaika, niin olisi hyvä! Niin pääsis nukkumaan niiden hotellihuoneeseen. Menisin King Kongin huoneeseen nukkumaan. Minä sanoisin sille King Kongille, että älä tuijota, minä nukun nyt. Siellä voisin syödä sitten aamupalaksi puuroa.

Juhana: Hyvä reissu ja varsinkin hotellihuoneet olivat vaikuttavan näköisiä. Linna oli pienempi, mitä ajattelin.

Teksti: Riku Rahkola, Johanna Vähäkuopus, Juhana Heikkinen, Lassi Järvinen.

Lumilinna_

 

lumilinna 2

 

lumilinna3_